Hyppää sisältöön
Etusivu / Aluetoiminta / Keski-Suomen alueosaston kuulumisia

Keski-Suomen alueosaston kuulumisia

Keski-Suomen keväässä oli paljon menoa ja meininkiä, kesä taas sisälsi sirkusvierailun.

Satu Manninen
Julkaistu 26.9.2024
Kuva: Satu Manninnen

Keväällä kerkesimme tavata toisiamme pariinkin otteeseen ennen kesärientoja.  Huhtikuussa käytiin Trampolin parkissa ja siellä olikin vauhtia ihan jokaisella pomppijalla. Tunti meni ihan hujauksessa pomppien. Riemukasta menoa oli kaikilla.

Toukokuussa oli jo perinteiseksi muodostuneen Puuhapuisto Veijarin vierailun aika. Keli suosi ja vaikka oli useampi ryhmä paikalla, ei jonoja päässyt muodostumaan mönkkäriajeluihin tai pomppulinnoihin. Kasvomaalauksia sai halutessaan myös tällä kertaa. Uintimahdollisuus oli hieman kysymysmerkillä tulvan aiheuttamien rikkoontumisten vuoksi, mutta viime hetkellä saatiin tieto, että pääsisi uimaan. Kukaan ei vaan tainnut käydä pulahtamassa.

Kesäkuu lomailtiin toiminnan suhteen ja heinäkuussa vierailtiin jälleen Sirkus Finlandian tähtien alla. Pääsimme kulissikierrokselle ja tällä kertaa pääsimme myös teltan sisälle taakse. Kuulimme monenlaista tarinaa sirkuksen historiasta ja toiminnasta. Huikea näytös taas! Omatkin sykkeet nousivat parinkin esityksen aikana, kun esiintyjät horjahteli hurjan näköisesti.

Kiitos kaikille kevään ja kesän tapahtumissa käyneille! Aina joku uusi perhe on tullut mukaan ja mukavasti on ns. vanhoja konkareitakin mukana. Pidetään tämä, niin tapahtumissa riittää kävijöitä ja saadaan jokainen vertaistukea!

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot