Keski-Suomen kuulumisia
Marraskuussa vietettiin aikuisten pikkujouluja syöden Haraldissa ja nauttien musiikista Paviljongin Pikkujoulucircuksessa. Osa ruokailemassa olleesta väestä ei lähtenyt musiikki-iloitteluun, mutta saimme sinne lisää porukkaa, joten ryhmämme oli suunnilleen sama kokoinen molemmissa. Ruoka oli hyvää, palvelu myöskin. Juttu luisti joka puolella pöytää, joillakin enemmän ja joillakin vähemmän. Paviljongissa porukka hajaantui melko pian, mutta jokainen nautti tavallaan illasta ja saatiin sielläkin onneksi tilaisuuksia keskustella.
Joulukuussa juhlittiin yhdistyksen 50-vuotista taivalta Vaajakoskella kakkukahvien ja vuosikokouksen merkeissä. Toimintaryhmässä tuli pieniä muutoksia, kiitos Paulalle ja Eemille vuosista ja toivotetaan tervetulleeksi Miia ja Essi mukaan! Muutoin vuosi oli työntäyteinen ja tapahtumia täynnä. Harmiksi parit nuorille suunnatut tapahtumat jouduimme perumaan.
Kerkesipä meillä vierailla Joulupukkikin tuomassa pikkujoululahjat. Lastulle kiitos niiden mahdollistamisesta <3 Lopuksi pääsimme nauttimaan Lastenteatteri Loihun riemukkaasta näytelmästä Toivo-tonttu ja jouluhässäkkä. Nauruhermoja kutkuteltiin aikuisillakin, lapsille ehkä ei ihan kaikki jutut auenneet niin hyvin.