Vuoristoradalla

Vuosi 2024 on ollut vuoristorataisinta pitkään aikaan. Tammikuun alkupuoli jatkui joululomien jälkeen samalla kaavalla lopputyön kirjoittamisen merkeissä muiden töiden ohella. Kuukausi ei kuitenkaan ehtinyt edes kulua loppuun, kun suru-uutiset hyvän sydänystävän ennenaikaisesta poismenosta saapuivat minunkin tietoisuuteeni ja tästä syystä tämän vuoden sydänaikuisten tapaaminen alkoi hiljaisella hetkellä. Vaikka uutiset järkyttivät, niihin on valitettavasti joutunut tottumaan ja elämä jatkuu meidän muiden osalta. Jotta vuoristoradassa pääsee ylöspäin, pitää kuitenkin ensin laskeutua alemmas. Helmikuu oli juuri ehtinyt alkaa ja vuosikontrollissa sain tietää, että tahdistimen johdot ovat poikki ja vaihto-operaatio tulee tehdä kiireellisenä. Noh, jos johdot täytyy vaihtaa, niin sitten ne vaihdetaan, mutta kiireellisyys on suhteellista ja ennen johtojen vaihtoa ehti kuitenkin tapahtumaan paljon asioita.

Kontrollin jälkeisenä aamuna oli lievää jännitystä ilmassa, kun oli aika lähteä yksin viikoksi ulkomaan työmatkalle. Onneksi lääkäri oli tähän antanut luvan ja hommat sujuivat ongelmitta, niin töiden kuin tahdistimen puolesta. Kun kevätaurinko alkoi paistaa, oli aika suunnitella ohjelmaa, ettei koko kevät menisi kotona sisällä lopputyön parissa. Lomamatka perheen kanssa oli erittäin hyvä pieni tauko kirjoittamiseen ennen sydänystävien mökkiviikonloppua. Lomamatka meni hyvin viimeiseen päivään asti, jolloin sain tiedon toisen hyvän sydänystävän pois menosta, mikä tuli varjostamaan myös mökkiviikonloppua yhden osallistujan puutteen takia. Onneksi hyvien ystävien kanssa kaikki on helpompaa ja vuoristoradan ylämäki voi alkaa. Leikkauspäivämäärä oli vihdoin tiedossa. Vielä ennen leikkausta oli kuitenkin sydännuorten teematapaaminen ohjattavana.

Huhtikuun lopussa oli aika siirtyä Meilahteen leikkausta varten. Lopputyökin oli saatu siihen vaiheeseen, että viimeiset korjaukset ja palautus tehtiin noin neljä tuntia ennen leikkauksen alkua potilashotellin huoneesta. Aamulla kuulin, että leikkaus oli päätetty tehdä kyljen kautta, avaamatta rintalastaa lyhyemmän toipumisajan saavuttamiseksi, mutta hintana tähän oli kivuliaampi toipuminen. Kipulääkkeet on onneksi keksitty ja näitä syömällä, viikon sairaalajakson jälkeen pääsin kotiin toipumaan päämääränä päästä juhlimaan vielä viimeistä opiskelijavappua, tai ainakin vappuaattoa. Kun tämä haaste oli saavutettu, oli aika nauttia ylämäestä kauan odotetun tutkintotodistuksenkin saavuttua juuri kesän alkaessa.

Kesän loppupäässä oli kauan odotettu ja ansaittu kesäloma, jonka kohteena olisi tällä kertaa sydännuorten eurooppalainen leiri Islannin kauniissa maisemissa. En osaa sanoa kumpaa jännitti enemmän, minua vai osallistujia, kun kyseessä oli monelle ensimmäinen kerta eurooppalaisella leirillä, kuten minullakin, tai jopa mahdollisesti ensimmäinen kerta ilman vanhempia viikonloppua pidempään. Kuten oli odotettavissa, saimme toisen leiriohjaajan, Lotan, kanssa mahtavat osallistujat Suomesta eikä mitään ongelmia leirin aikana ilmennyt. Pääsimme kokemaan paljon kaikkea koskenlaskusta, hevosratsastuksen kautta pitkiin bussimatkoihin, joiden aikana kuuntelimme paljon erilaista musiikkia eri maista ja tyyleistä. Kuten aina, leiritkin loppuvat aikanaan ja kotiinlähtö oli monelle haikea, mutta onneksi tapaamisia samalla porukalla on tiedossa myös tulevaisuudessa.

Leirin jälkeinen aika on ollut tasaista töiden tekoa ja kesästä nauttimista unohtamatta muutamien opiskelukavereiden valmistujaisia ja muita kissanristiäisiä. Vaikka vuotta on vielä paljon jäljellä, vuoteen on silti mahtunut paljon, mutta onneksi suurin osa uutisista ja tapahtumista ovat olleet ikimuistoisia, joita voi miettiä tulevaisuudessa vuosikymmentenkin päästä lämmöllä kiikkutuolissa keinutellen. Odotan innolla mitä uutta loppuvuosi tuo tullessaan. Hyvää syksyn odotusta tasapuolisesti kaikille!