Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydänlasten viikko 2026 / Sydänlasten viikko 2026 – kaikki sairaudet eivät näy

Sydänlasten viikko 2026 – kaikki sairaudet eivät näy

Kansainvälistä Sydänlasten viikkoa vietetään vuosittain 7.–14.2. Tänä vuonna Suomessa jo 13. kerran järjestettävän kampanjaviikon teemana on ”kaikki sairaudet eivät näy – sydänvika on yksi niistä”. Kampanjaviikon tavoitteena onkin tehdä näkymätöntä sairautta näkyväksi erilaisin tietoiskuin ja tarinoin sekä lisätä ihmisten yleistä ymmärrystä synnynnäisistä sydänvioista ja perinnöllisistä sydänsairauksista ja elämästä sydänsairauden kanssa. Yhteisten jaettujen kokemuksien kautta vaikeatkin asiat voidaan muuttaa voimavaraksi. Tietoisuutta lisäämällä voimme myös ennaltaehkäistä esimerkiksi kiusaamista, jota osa sydänlapsista ja -nuorista kohtaa esimerkiksi sairauden aiheuttamien rajoitteiden vuoksi.

Synnynnäinen sydänvika on yksi yleisimmistä synnynnäisistä sairauksista – ja silti usein näkymätön. Ulospäin kaikki voi näyttää normaalilta, vaikka arki sydänvian kanssa voi vaatia jatkuvaa sopeutumista, jaksamisen arviointia ja epävarmuuden sietämistä niin sairastuneelta itseltään kuin hänen läheisiltä. Kampanjaviikon aikana nostamme esille asioita, miltä elämä sydänvian kanssa todella tuntuu. Annamme kasvot ja äänen sydänvikaisille lapsille, nuorille ja -aikuisille sekä heidän perheilleen. Kerromme miksi vertaistuki on elintärkeää, ja miksi synnynnäinen sydänvika tarvitseee elinikäistä ymmärrystä ja tukea – myös päätöksenteossa.

Kampanjaviikkoa vietetään erityisesti sosiaalisen median kanavissa. Lisäksi viikon aikana järjestetään muun muassa verkkoluento ja -keskusteluja. Myös yhdistyksen alueosastot järjestävät erilaisia paikallisia tapahtumia ja tempauksia eri puolilla Suomea, joilla lisätään tietoisuutta synnynnäisistä sydänsairauksista sekä järjestetään vertaistoimintaa jäsenille. Kampanjaviikon aihetunnisteina käytetään jo aikaisemmilta vuosilta tuttua #yksisadasta sekä #näkymätönnäkyväksi.

Seuraa kampanjaviikkomme julkaisuja sosiaalisessa mediassa yhdistyksen Facebook-sivulla sekä Instagram-tilillä, osallistu ja jaa julkaisujamme – auta tekemään näkymätön näkyväksi. Yhdessä olemme enemmän. 

Katso Sydänlasten viikon 2026 sivut


Sydänlapset ja -aikuiset ry on vuonna 1975 perustettu valtakunnallinen synnynnäistä sydänvikaa ja perinnöllisiä sydänsairauksia sairastavien lasten, nuorten ja aikuisten sekä heidän perheidensä tukijärjestö. Yhdistyksen tärkein tavoite on auttaa synnynnäisesti sydänvikaisia sekä perinnöllistä sydänsairautta sairastavia lapsia, nuoria ja aikuisia sekä heidän läheisiään sopeutumaan pitkäaikaissairauden kanssa elämiseen ja toimia potilasryhmän edunvalvojana. Yhdistys järjestää sydänperheille kursseja ja leirejä, tieto- ja vertaistukitapaamisia sekä tapahtumia niin valtakunnallisesti kuin alueellisesti. Lisäksi yhdistys tuottaa monipuolisesti tiedotusmateriaalia sydänsairauksiin liittyen. Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on tukea sydänperheitä heidän jokapäiväisessä jaksamisessaan sydänvian mukanaan tuomien haasteiden kanssa. Meille on tärkeää, ettei yksikään sydänlapsi, sydännuori tai heidän läheisensä kokisi olevansa yksin tai vailla tukea. 

 

Lisätiedot ja tiedustelut:

Sydänlapset ja -aikuiset ry
Katja Laine
p. 044 2727 717
katja.laine@sydanlapsetjaaikuiset.fi

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot