Hyppää sisältöön
Etusivu / Yhdistys / Ehdota vuoden vapaaehtoista 2026

Ehdota vuoden vapaaehtoista 2026

Sydänlapset ja -aikuiset ry:ssä toimii lukuisa joukko vapaaehtoisia, jotka antavat aikaansa yhdistystoimintaan. Tunnetko yhdistyksestämme henkilön, joka ansaitsisi tulla huomioiduksi Vuoden vapaaehtoisena? Henkilö voi olla lämminhenkinen vertaistukija, sitoutunut ja aktiivinen  alueosastotapahtumien ideoija ja järjestäjä. Ehkäpä hän on pitänyt yllä yhteisöllisyyttä, ollut rohkaisijana tai tukijana vaikeassa tilanteessa. Hän voi olla pitkän linjan vapaaehtoinen alueaktiivina, hallituksen jäsenenä tai Synjan työryhmässä, tai vaikkapa tuore vapaaehtoinen, joka on  jo ehtinyt jättää jälkensä yhteisöön. Kerro meille, kuka sinun mielestäsi on Sydänlapset ja -aikuiset ry:n Vuoden vapaaehtoinen 2026!

Ehdokkaan tulee kuulua Sydänlapset ja -aikuiset yhdistykseen!

Tee ehdotuksesi 16.8. mennessä. Jäsenlehdessä 3/2026 esitellään ehdokkaat, joista sen jälkeen voi äänestää kuka on tämän vuoden vapaaehtoinen. Äänestysaika päättyy 1.11.2026. Eniten ääniä saanut ehdokas valitaan vuoden vapaaehtoiseksi ja tittelinsaaja julkaistaan Kansainvälisenä vapaaehtoisten päivänä 5.12.2026. Ehdotuksesi pääset tekemään oheisesta linkistä löytyvällä lomakkeella. Kirjaa lomakkeelle hyvät perustelut, miksi juuri ehdottamasi henkilö ansaitsee tittelin. Kaikkien ehdotuksentekijöiden kesken arvotaan yhdistyksen tuotepaketti.

Ehdota vuoden vapaaehtoista

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot