Hyppää sisältöön
Etusivu / Aluetoiminta / Turun alueosaston kuulumisia 

Turun alueosaston kuulumisia 

Turun alueosaston syksyyn on mahtunut monenlaista tekemistä.

Katja Laine
Julkaistu 2.12.2024
Kuva: Katja Laine

Syksyn mittaan olemme käyneet uimassa Lehmusvalkamassa, testanneet ilmajoogaa sekä käyneet keilaamassa. Lisäksi perheen pienimmät kävivät HopLopissa päästämässä höyryjä vanhempien vaihtaessa kuulumisia. Olikin mukavaa, kun tällä kertaa HopLop veti poikkeuksellisen paljon väkeä – ihan uusiakin tuttavuuksia!

Syksyn aikana on myös tutustuttu alueen kulttuuriin opastetun Rikosten Turku-kävelykierroksen muodossa ja vierailulla Kakolaan, jossa meitä oli mukana yli 30 henkeä. Täytyy erikseen mainita, että saimme kuulla Kakolan vaiherikkaasta historiasta mielenkiintoisia ja jännittäviäkin tarinoita – kiitos loistavan oppaamme. Lämmin suositus kaikille Turun kävijöille – Kakola-hotellista varattavia kierroksia järjestetään talviaikaan ainakin viikonloppuisin. Lisäksi ennätimme kummituskierrokselle Louhisaaren kartanoon. Viimeistä paikkaa myöden täyteen varattu kummituskierros oli taiten tehty ja karmiva kierros saikin monilta osallistuneilta niskavillat sopivasti pystyyn.

Vuosikokous järjestettiin tälläkin kertaa Sokos Hotel Wiklundin loistavissa kokoustiloissa, jotka hotelli on tarjonnut alueosastolle maksutta. Tästä suuri kiitos Kokouksessa käytiin läpi kulunutta vuotta, tehtiin suunnitelmia tulevalle vuodelle sekä vahvistettiin toimintaryhmän kokoonpano – meitä onkin poikkeuksellisen suuri joukko järjestämässä toimintaa, sillä toimintaryhmässä on peräti 13 jäsentä. Tähän mennessä vuotta Turun alueosastolla on ollut tapahtumia lähes kolmisenkymmentä, joissa on ollut osallistujia lähemmäs 500 henkilöä – tästä olemme erittäin iloisia ja vähän ylpeitäkin!  

Talvikauden suunnitelmia 

Lähestyvään talvikauteen on suunniteltuna ja tulossa monia tapahtumia. Vielä tämän vuoden puolella teatterissa ehditään käymään niin perheen pienempien kuin aikuistenkin kanssa. Lisäksi tulossa on vesijumppaa, twerkkausta, koko perheen pikkujouluja sekä jouluinen saippuapaja kädentaidoista pitäville.  

Ensi vuodelle on lukkoon lyötynä jo monia tapahtumia – tulossa on vertaistärskyjä, musiikkikomediaa, koko perheen uimapäivää Caribiassa, Sydänlasten viikon puistotempausta, sirkuskoulua, leffailtapäivää, viikonloppuretki Himokselle, teatteria niin aikuisille kuin lapsillekin sekä lasersotapeliä. Lisätietoja näistä voi lukea juuri hetki sitten ilmestyneestä jäsenkirjeestä sekä kotisivujen ja lehden tapahtumakalentereista. Alueosastolle on perustettu myös oma WhatsApp-ryhmä Facebook-ryhmän lisäksi, joissa tiedotamme lisätietoja tulevista tapahtumista. Lisätietoja näistä löydät myös viimeisestä jäsenkirjeestä.  

Tapahtumissa nähdään – tervetuloa mukaan!  

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot