Tänään pääsette kotiin, sanoi lääkäri. Uskomatonta. Kolme viikko sairaalassa ja nyt hetki koitti, kun jalkamme ovat valmiit astumaan kohti kotia. Lapsen toimenpiteiden ja leikkauksien edessä sitä vanhempana kasvaa kovin pieneksi ja samaan aikaan jokin suuri voima pukee taisteluvyön ympärille. Tunteiden sekamelska.
Yhä uudestaan sitä menee sanattomaksi lapsen kyvystä toipua. Kuin hämähäkin seitti kudokset kuhisevat toisiaan vasten ja pieni henkäys kuroo aikaa. Vanhempana sitä seisoo rinnalla yötä päivää toivoen ja uskoen huomiseen.
Kävimme poikani kanssa sairaalan vieressä olevassa taidepuistossa pienellä kävelyllä. Puistossa olevan sähkökaapin päällä oli valkoinen posliinista tehty pieni kyyhkynen. Joku oli sen siihen laittanut kai löydettäväksi. Kyyhkynen symbolisoi rauhaa. Kyyneleet virtasivat poskillani. Kaiken sekamelskan, epätoivon, huolen keskellä rauha liitää sairaalan vieressä. Rauha tippua avuttomana ja sairaana käsiin, jotka kantavat ja kannattelevat. Elämän voima, elämän syli se kantaa meitä uupuneita ja hauraita sairaalan kätköön eksyneitä.
Rauha on myös tärkeä löytää henkisen toipumisen tiellä. Elämän polkua ei voi aina hallita. Se kulkee ja antaa meille joskus uskomattoman paljon. On tehtävä sovinto, jotta voisi jatkaa eteenpäin. Jokaisen elämä on uskomaton tarina. On sankareita, on uupuneita, on voittajia ja lepoon saatettuja. Silti yhä syvemmin, yhä vahvemmin haluan uskoa rauhaan siitä, että jokaisen elämä on oikean mittainen. Elämä opettaa joskus kohtuuttomankin kautta. On vain tehtävä elämän kanssa rauha ja kyyneleistäkin kurottava toivo.
Liitäköön rauhan lintu sinun olkapäällesi. Missä kuljetkin ja mitä käytkään läpi, elämä heiluttaa rauhanlippua. Joskus on mentävä ihan alastomaksi ja hauraaksi, jotta todellinen voima nostaa oksansa, johon kyyhkynen istahtaa.