Hyppää sisältöön
Etusivu / Synja / Armeija toi Paavolle perspektiiviä elämään

Armeija toi Paavolle perspektiiviä elämään

Paavo Kurttilalle, 23, armeija ja asepalveluksen suorittaminen oli itsestäänselvyys. Hänen onnekseen lapsena operoitu sydänvika, CoA eli aortan kaaren ahtauma, ei rajoittanut mahdollisuutta astua asepalvelukseen. Asepalveluksensa Paavo suoritti Karjalan prikaatissa Vekarajärvellä vuonna 2022, josta hän astui reserviin lääkintäalikersanttina joulukuussa 2022. Nyt kun asepalveluksesta on kulunut jo muutama vuosi, armeijassa vietettyyn vuoteen on syntynyt jo hieman etäisyyttä ja sitä kykenee katsomaan jo hieman eri näkökulmasta.

Katja Laine
Julkaistu 8.5.2025
Kuva: Paavo Kurttilan albumi

Paavo muistelee halunneensa mennä armeijaan käytännössä aina. Myös mummon aikoinaan osoittama esimerkki sota-ajan lottana vaikutti merkittävästi Paavon haluun käydä armeija.   

– Mummo kantoi aikoinaan oman kortensa kekoon lottana itsenäisyytemme puolesta ja armeijan käyminen oli itselle siksi tärkeää. Halu olla osa jatkumoa ja osoittaa kiitollisuutta lotille ja veteraaneille siitä, että meillä on tänään itsenäinen maa, jonka puolesta taistella, Paavo kertoo.  

Palvelukseen A-miehenä 

Vaikka armeijaan meno oli Paavolle itsestään selvää, sinne pääsy tai sen suorittaminen ei sitä ollut. Lähtökohtaisesti Paavon varsin hyvä fyysinen suorituskyky aktiivisen jalkapallo- ja muiden liikuntaharrastusten myötä antoi hyvän kuntopohjan armeijalle. Sydänvika ei vaikuttanut kutsunoissa kelpoisuusluokkaan hyvän fyysisen peruskunnon ja lapsuudessa hyvin onnistuneen korjausleikkauksen vuoksi. Ja koska sydänvika ei vaikuttanut Paavon jaksamiseen arjessa, se ei myöskään vaikuttanut suuresti palvelusaikana.  

– Sydänvian vuoksi ehkä hengästyn hieman muita helpommin, mutta itse jaksamiseen se ei ole juuri vaikuttanut, Paavo pohtii. Alokasaikana tietysti joutui uuden edessä koville, mutta niin joutui kaikki muutkin ja paljolti siinäkin asenne ratkaisee. Alokasaika kestää vain sen tietyn aikaa ja sen tietää, että se aika on lyhyt. Tosin omalla kohdalla painetta suorittamiseen lisäksi halu päästää aliupseerikouluun eli alokasaikana oli saatava tietty määrä pisteitä, jotta ovet aukkiin avautuivat. Ja avautuivathan ne, kun sen olin tavoitteeksi itselleni asettanut, hän jatkaa naurahtaen. 

Paavo kertoo sydänvian jonkin verran herättäneen kuitenkin ihmettelyä ja ennakkoluuloja.  

– Tupakavereille kerroin arven luonnollisesti olevan muisto painista karhun kanssa, mutta kantahenkilökunnalle kerroin varsin avoimesti lapsena tehdystä toimenpiteestä ihan vaan jo senkin takia, että jos jotakin yllättävää tapahtuu. Kantahenkilökunnan tietämys synnynnäisistä sydänvioista oli aika rajoittunutta, mutta onneksi osaan aika hyvin itse kertoa omasta viastani. Kiitos niiden oppien, joita olen yhdistyksen leireiltä ja Synjan tapaamisten kautta saanut, Paavo toteaa. Ajoittain piti sydänvian takia todistella, että pystyy siinä missä muutkin, mutta eteenkin sairastuessa piti todistella tai vaatia, että perussairaus huomioidaan eikä laiteta ”tetsaamaan” syyttä suotta ennen aikojaan puolikuntoisena, hän sanoo.  

Positiivinen kokemus 

Kokonaisuudessaan Paavo muistelee palvelusajan sujuneen varsin hyvin, vaikka samanaikainen Covid-pandemia leimasi esimerkiksi loma-aikoja ja metsäleirejä. Luonnollisesti lääkintämiehen armeija-ajassa tämä näkyi erityisesti korona-vahtivuoroissa ja niin edelleen. 

– Korona-aika vaikutti myös omaan palvelusaikaani, sillä sairastin sen armeija-aikana. Siitä toipuminen vei aika pitkän aikaa ja se vaikutti suorituskykyyn sekä erityisesti keuhkojen kapasiteettiin. Tuntui, että hengästyin paljon herkemmin vielä pitkänkin ajan jälkeen sairastamisesta ja tarvitsin rasitusastmaan määrättyä avaavaa lääkettä huomattavasti useammin. Kunnolla toipumiseen ei armeijassa ollut samanlaista mahdollisuutta kuin arjessa kotona.  

Kokemuksena Paavo sanoo armeijan olleen positiivinen ja muuttuneen vielä positiivisemmaksi, nyt kun siitä on kulunut jo vähän aikaa.  

– Jos vaan sydänvika ja fyysinen suorituskyky antaa mahdollisuuden armeijan käydä, kannattaa se suorittaa hyvällä asenteella ja ottaa kokemuksesta kaikki mahdollinen irti. Siellä oppi monia asioita, joista on paljon hyötyä esimerkiksi työelämässä. Armeija-aika myös laittaa asioita perspektiiviin ja niitä oppii katsomaan erilaisista näkökulmista. Siellä myös tutustui paljon erilaisiin ihmisiin, joiden tausta ja lähtökohdat poikkesivat paljon omista lähtökohdista, ja joiden välille muodostui erityisiä ystävyyssuhteita, jotka varmasti kantavat läpi elämän, Paavo summaa lopuksi. 

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot