Hyppää sisältöön
Etusivu / Lehden artikkelit / Sydänlasten leikkausjono pienentynyt merkittävästi

Sydänlasten leikkausjono pienentynyt merkittävästi

Vuoden 2022 aikana hurjaan nousuun lähtenyt Uuden lastensairaalan lasten sydänleikkausjonoa on merkittävästi purettua. Vuosi sitten leikkausjonossa oli reilut 110 lasta, mutta nyt leikkausjonossa on onneksi enää vain noin 50 lasta.

Katja Laine ja HUSn mediatiedote 13.10.2023
Julkaistu 7.2.2024
Päivitetty 20.5.2024
Kuva: HUS 

Uudessa lastensairaalassa on kuluneen vuoden aikana systemaattisesti ja tehostetusti leikattu kevyempiä sydänleikkauksia tarvitsevia lapsipotilaita. Samaan aikaan on turvattu vaikeimpien sydänleikkausten hoidonsaanti. 

– Sydänleikkaustiimi on vaikeimpien potilaiden hoidonsaannista tinkimättä tehostetusti leikannut jonoutuneita kevyempiä sydänleikkauspotilaita, kertoo HUSin Lasten ja nuorten sairauksien toimialajohtaja Jari Petäjä. 

Kriisi selätetty 

Lasten sydänleikkaustilanne oli viime vuoden loppuun mennessä muodostunut kriittiseksi. 

– Teimme koko ajan töitä tilanteen kääntämiseksi, ja yhteistyössä eri tahojen kanssa leikkausjonoja on saatu purettua. Kriisi on lauennut useilla eri toimenpiteillä, Petäjä sanoo. 

Tehohoitajien rekrytointiin on panostettu. Lasten tehohoidon yksiköiden tehohoitajamäärää on tänä vuonna onnistuttu nostamaan 10 prosentilla. 

– Olemme myös kehittäneet työnjakoa lasten teho-osaston, vastasyntyneiden teho-osaston ja aikuisteho-osastojen kesken ja se on nykyisin normaalia arkista toimintaamme, lastenkirurgian linjajohtaja Jukka Salminen kertoo. 

Myös tehohoidon kysyntä on vähentynyt. Alentunut syntyvyys näyttää heijastuvan erityisesti vastasyntyneiden tehohoidon rauhoittuneeseen kysyntään. Lisäksi ECMO-hoitoja on ollut maltillinen määrä ja pitkittyneitä jaksoja ei juuri ole ollut. ECMO-hoito on tehohoitomenetelmä, jota voidaan käyttää potilaalle, jonka henkeä uhkaava hengitys- tai verenkierron vajaus ei vakaannu tavanomaisin tehohoidon tukitoimin. 

Lasten tehohoidon huippuosaamista varmistetaan 

Uudessa lastensairaalassa on pilotointivaiheessa lasten tehohoidon ja tehohoitolääketieteen lisäkoulutuspolku hoitajille ja erikoislääkäreille. Keväällä kouluttautui ensimmäinen hoitaja TYKSistä. Syyskaudella koulutetaan viisi hoitajaa Turun ja Tampereen yliopistollisista sairaaloista. 

– Kiinnostus teholääkäreiden koulutukseen muista yliopistosairaaloista on suurta. Ensimmäinen teholääkäri on nyt koulutettavana ja kaikki koulutuspaikat on täytetty vuoden 2024 loppuun asti, Salminen kertoo. 

– Hoitajien ja lääkäreiden tehokoulutusohjelma käynnistettiin keväällä sosiaali- ja terveysministeriön miljoonan euron hankerahoituksella. TAYSin ja TYKSin lisäksi myös KYSin ja OYSin liittyminen osaksi hanketta merkitsee sitä, että se laajenee kansalliseksi jo pilotointivaiheessa, Petäjä sanoo. 

Tanska jatkossakin vaihtoehto 

Uusi lastensairaala on keväästä lähtien lisäksi tarjonnut sydänleikkausta odottaville lapsipotilaille mahdollisuutta leikkaukseen Tanskassa. 

– Sydänlasten määrällisesti vähäinen leikkaushoito Tanskassa ei ole vaikuttanut jonon puolittumiseen. Kööpenhaminan Rigshospitaletiin olemme saaneet reitin auki ja tulemme pitämään tämän avoinna jatkossakin – yhteistyö on arvokasta, Petäjä kertoo. 

Yhdistyksen saamien tietojen mukaan Tanskassa leikattiin vain muutamia yksittäisiä sydänlapsipotilaita vuoden 2023 aikana.  

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot