Lapsemme, Saima, oli leikkauksessa pari kuukautta sitten. Onneksi kyseessä ei ollut mikään mittava operaatio, mutta leikkaus kuitenkin. Arjen sujuvuuden suunnittelua se siis vaati. Jotenkin kuvittelin, ettei töistä kannattaisi ottaa muutamaa päivää vapaata, sillä opiskelijani olivat työharjoittelussa – ja saisinhan minä pakolliset toimistohommat ja palaverit hoidettua sairaalastakin käsin. Kumppanini opetti arkipäivät ihan tavalliseen tapaan.
Alku sujui hyvin: työt tuli hoidettua, lapsen kanssa oltua ja ehdinpä salillekin treenaamaan. Aluksi olimme yöt kotona, kun Saima oli teholla. Toipuminen sujui, ja meille ennustettiin, ettei sairaalassa tarvitsisi viettää viikkoa kauempaa. Vielä vuodeosastolla arki pyöri mainiosti, vaikka pientä väsymystä alkoi olla ilmassa loppuviikosta. Päivää ennen kotiuttamista iski noro. Ensin lapselle, sitten minulle. Myöhemmin kotona sitten vielä äidille. Viimeisen sairaalayön vietin täristen potilashuoneen epämukavalla sohvalla täristen samalla kun tytär itkee, että hänen kädestään tulisi pitää kiinni ja silittää. Jaksaminen kävi vähiin.
Saima toipui hämmästyttävän nopeasti, sekä leikkauksesta että norosta. Kohonneiden happisaturaatiotasojen myötä hänellä itse asiassa riitti virtaa tavallistakin enemmän, kun me vanhemmat yritimme pärjätä kaiken univelan, oman toipumisemme ja arjen kanssa. Kolme viikkoa oli pärjättävä kotona, kunnes paluu päiväkotiin koittaisi. Onneksi äitini sekä kerrassaan upea lastenhoitaja olivat auttamassa tiukimmissa tilanteissa.
Sen opin, että vastaisuudessa osaan priorisoida omat voimavarani ja jo hyvissä ajoin hakea Kelalta erityishoitorahaa, kuten olen aiemmin tehnyt. Nyt kun vihdoin olen toipunut ja saanut jopa nukuttua kokonaisia öitä, en voi käsittää, miten kuvittelin, että pyörittäisin arjen, työt ja lapsen toipumisen inhimillisen toimintakyvyn puitteissa. Norolla tai ilman.
Kevätvalmistelut ovat perheessämme jo hyvällä mallilla: fillarit on laitettu kuntoon, pääsiäistä vietetty, kontrollit Uudessa lastensairaalassa kalenteroitu ja liikunnankin pariin palailtu varovaisesti. Pieni kevätflunssa on riivannut kaikkia, mutta siitäkin olemme paranemaan päin. Ja minä olen kuunnellut taloutemme viisaamman aikuisen ohjetta: “Voit mennä välillä helpoimman kautta.”
Toivotan kaikille hyvää ja elinvoimaista kevättä! Siihen saa kuulua siivouksessa huijaaminen, noutoruoan tilaaminen, ylimääräinen ruutuaika – ja ennen kaikkea D-lausunnon pyytäminen lääkäriltä silloin, kun se on tarpeen.
Lisää sairaala-ajastamme ja norokurimuksesta voit lukea osoitteesta https://lapsenmaailma.fi/blogit/lapselliset-miehet/puolen-sydamen-lapsi-osa-15-leikkausta-leikkia-ja-laattaa/