Kun sydänvikana on yksikammiosydän, on ikävää todellisuutta se, ettei perheen perustaminen välttämättä toteudu – ainakaan siinä muodossa, jossa yleensä perheen perustamista ajatellaan. Olen ollut onnekas, kun asioista on puhuttu ääneen jo ihan pienestä asti. Olen siis tiennyt asiasta jo varhain, mutta aina kuitenkin on ollut läsnä sana ”ehkä”.
Toiveissani on aina ollut tulla joskus äidiksi. Kun hoitokontaktini seurannoissa lastenpuolella päättyi, kysyin asiaa silloiselta lääkäriltäni, ja sain vastaukseksi, että ei voi sanoa ehdotonta ei:tä. Minulle korostettiin, että ennen kun suunnittelisin raskautumista, minun tulisi käydä testeissä, joissa mitataan sydämen kuntoa ja sitä kestääkö se raskauden. Tämä pieni lause valoi toivoa, että ehkä voisinkin saada biologisen lapsen.
Kun vuonna 2015 tapasin nykyisen aviomieheni Jussin, oli minun otettava asia puheeksi jo hyvin nopeasti suhteen alussa. Ei ole reilua pitää salassa tai olla kertomatta asiaa, joka voi vaikuttaa molempien tulevaisuuteen. Muistan pelon siitä, että ehkä parisuhde nyt päättyy, kun kerron asiasta. Jussi kuitenkin osasi ottaa asian hyvin vastaan, eikä se vaikuttanut kahden nuoren opiskelijan parisuhteeseen, sillä asiat eivät myöskään olleet tuolloin ajankohtaisia.
Aikaa kului, ja meille molemmille alkoi nousta vahvemmin ajatus perheen perustamisesta. Vuosien varrella perheen perustamista oli aloitettu jo karvakuonojen avulla, ja ajatus myös lapsista alkoi olla elämässämme enemmän läsnä. Vuonna 2019 ryhdyimme selvittämään paremmin vaihtoehtoja sekä tutkimuksiin hakeutumista. Vuosien 2019 ja 2020 aikana minulle tehtiin erilaisia testejä, joissa mitattiin kuntoa, mitattiin erilaisia paineita sydämessä sekä hapenottokykyä. Testejä, joita tehtiin olivat esimerkiksi kuntotesti, magneettikuvat ja sydämen katetrointitutkimus. Tutkimuksia tehtiin sekä kotisairaalassani TYKS:ssä että Meilahden sairaalassa. Olen itse koulutukseltani sairaanhoitaja, joten tämä ehkä helpotti minua lukemaan saatuja tuloksia. Aika nopeasti eri testien tulosten tullessa, asian todellisuus alkoi valjeta meille. Lopulta vuoden 2020 lokakuussa istuimme alas lääkärin kanssa. Meiltä ei suoranaisesti kielletty raskautumista, mutta sitä ei myöskään suositeltu. Minun sydänvikani haasteena on se, ettei kehon hapetus ole riittävää. Kehon hapetustason ollessa turhan matala, aiheuttaa se monia riskejä niin vauvalle kuin myös itselle, kuten hengenvaaraa tai vammautumista. Lopullinen päätös asiasta kuitenkin oli meillä.
Kävimme Jussin kanssa asiasta paljon keskustelua koko tutkimusprosessin ajan. Vaikka olimmekin jo jollain tasolla tietoisia tuloksista, koko tutkimusprosessin ajan oli läsnä toiveikkuus siitä, että tutkimuksissa selviäisi jotakin, jonka voisi korjata ja siten parantaa tilannetta. Henkisesti tie on ollut raskas meille molemmille. Koen olevani onnekas, että minulla on ollut koko matkan ajan Jussi vierelläni. Päädyimme loppujen lopuksi yhdessä siihen tulokseen, ettei meidän tiemme perheen perustamiseen ollut biologinen.
Olimme jo pitkin tutkimusprosessia miettineet muita vaihtoehtoja. Todellisuutta on myös se, että yksikammiosydämen omaavana adoptio on lähes mahdoton tie. Mikä sinänsä on hullua, sillä toisinaan vaikuttaa, ettei toista osapuolta – tässä tapauksessa Jussia, oteta asiassa huomioon millään tavoin. Muita vaihtoehtoja ovat myös olleet sijaissynnytys ja sijaisvanhemmuus. Olen onnekas, että lähelläni on ollut matkan ajan hyvä ystävä, joka on osannut neuvoa ja kertoa muista vaihtoehdoista hyvinkin laajasti ja myös kertoa, mihin olla asioista yhteydessä.
Vuoden 2021 alussa aloitimme Pride-valmennuksen. Tämä valmennus valmentaa perheitä sijaisvanhemmuuteen. Pride-valmennus on pakollinen osa sijaisvanhemmuusprosessia. Osana valmennusta selvitetään perheen valmiudet sijaisvanhemmuuteen. Vuosi tutkimustuloksista, olimme suorittaneet valmennuksen ja aloitimme odottaviksi sijaisvanhemmiksi. Tästä muodostui meille paras vaihtoehto tieksi muodostaa perhe. Meillä on tätä kirjoittaessani odotusaika – eli vahdimme kuumeisesti puhelinta ja odotamme viestiä meille mahdollisesti sijoitettavasta lapsesta. Odotusajan pituudesta ei kukaan osaa sanoa, mutta yritämme odottaa kärsivällisesti. Aina se ei ole helppoa. Luotamme, että odotus kuitenkin palkitaan – kun sen aika on.
