Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydänviat / Kammioväliseinäaukko – VSD

VSD (Ventricular Septal Defect) on aukko kammioiden väliseinässä. Se on kaikkein tavallisin sydämen synnynnäinen rakennevika. Siinä verta virtaa aukon lävitse vasemmasta kammiosta oikeaan kammioon. Keuhkoissa kiertää normaalia enemmän verta ja sydämen vasen kammio tekee ylimääräistä työtä.

Pienet, läpimitaltaan alle kolmen millimetrin kokoiset kammioväliseinäaukot eivät aiheuta oireita eivätkä vaivoja täysiaikaisena syntyneelle lapselle. Huomattava osa aukoista sulkeutuu itsestään jo ensimmäisten elinvuosien aikana, joten seuranta riittää niiden hoidoksi. Aukon koko ja sijainti vaikuttavat sulkeutumisen todennäköisyyteen. Sydämen väliseinän alaosan muskulaarisella eli lihaksikkaalla alueella sijaitsevat aukot menevät hyvin usein kiinni itsestään.

Kookas aukko voi aiheuttaa imeväiselle sydämen vajaatoiminnan oireita jo muutaman viikon iässä. Heillä tyypillisiä sydämen vajaatoiminnan oireita ovat suurentunut hengitystiheys ja väsyminen rintaa imiessä. Vauva ei jaksa syödä normaalisti ja väsyy kesken syömisen. Myös lapsen maksa voi olla suurentunut, sydämen syke nopeutunut, verenpaine ja pulssipaine alentunut ja lapsi voi kasvaa huonosti. Oikovirtauksen aiheuttama sydämen vajaatoiminta hoidetaan lääkkeillä ja tarvittaessa VSD suljetaan kirurgisesti.

Kammioväliseinän aukko suljetaan leikkauksella, jos se lääkityksestä huolimatta häiritsee sydämen toimintaa tai lapsen hyvinvointia. Jos kammioväliseinäaukko on suuri, vasen eteinen ja molemmat kammiot laajenevat, ja samalla oikean kammion ja keuhkovaltimon paine kohoavat. Kohonnut keuhkovaltimon paine voi vähitellen vaurioittaa keuhkoverisuonia ja sydäntä. Oikea-aikainen korjaus estää nämä vauriot. Usein korjausleikkaus tehdään jo imeväisiässä. Korjausleikkauksen ja toipumisen jälkeen potilaat elävät normaalia elämää.

 

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot