Hyppää sisältöön
Etusivu / Varainhankinta / Kummitoiminta

Kummitoiminta

Julkaistu 7.1.2022
Päivitetty 27.8.2026

Monella sydänvikaisella lapsella on alkutaival rankka, mutta kaikesta huolimatta suurin osa heistä elää täyttä elämää.

Elämä pitkäaikaissairauden kanssa vaatii sopeutumista niin sairaalta itseltään kuin hänen perheeltään ja muilta läheisiltä. Toiminnassamme on keskeisintä, että yksikään sydänlapsi, sydännuori tai heidän läheisensä eivät kokisi olevansa yksin tai vailla tukea. Toimenkuvamme on laaja; toimimme niin edunvalvojana, tiedottajana kuin tukijanakin – siis sydänystävänä. Tätä pyydämme myös teiltä!

Kummiksi voivat ryhtyä yksityishenkilöt tai yritykset. Ryhtymällä Pienten Sydänten kummiksi, voitte auttaa meitä tärkeässä työssämme pienellä vuosittaisella tai kuukausittaisella panoksella. Sopimus kummiudesta voimassa vuoden kerrallaan ja sen voi päättää ilmoituksella. Pienten Sydänten Kummit saavat hyvän mielen lisäksi halutessaan näkyvyyttä myös yhdistyksen kotisivuilta ja jäsenlehdessä. Laajemmasta yhteistyöstä tai yhteistyömuodoista voidaan sopia erikseen.

Kummitoiminnalla kerätyt varat käytetään kokonaisuudessaan sydänvikaisten lasten, nuorten sekä heidän perheidensä tukemiseen mm. leiritoiminnan rahoittamiseen, tiedottamiseen ja alueellisen toiminnan tukemiseen.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot