Hyppää sisältöön
Etusivu / Keski-Suomi / Keski-Suomen kuulumisia

Kevään ja kesän aikana alueosastolla on tapahtunut monenlaista. Ja paljon on suunnitelmia koskien syksyä!

Toukokuussa pääsimme nauttimaan kasvohemmottelusta jämsäläisen Marjaana Nikoskisen ohjeistuksilla ja Foreverin tuotteilla. Alkuun saimme virkistävän kevätjuoman, jolla kohotimme maljat keväälle ja kesälle. Marjaana kertoi tuotteista ja saimme perusteellisen opastuksen kasvojen hoidon pariin. Tuotteet olivat allergiaystävällisiä ja hajusteettomia. Kaunistauduttuamme suuntasimme syömään Jyväskylän Amarilloon ja saimme seurueeseen lisäystä. Ruokailu oli täynnä keskustelua ja naurua.

Mukavaa ja aurinkoista päivää vietimme 27.5 Saarijärven Puuhapuisto Veijarissa. Lämmin keli siivitti päivän viettoa eläinten ihastelussa, hurjasteluja polkuautoilla ja mönkkäreillä sekä pomppulinnoissa pomppien. Välillä levähdettiin omien eväiden tai kioskin antimien ääreen. Mukava päivä ja Saarijärven Sydänyhdistykselle kiitokset tapahtuman tukemisesta!

Sirkusta ja risteilyä

Kesäkuussa pääsimme katsomaan ykköstason jalkapalloa Harjun Stadionille, kun JJK kohtasi FC Jaron ja voitti ottelun 3–1. Kotijoukkue pääsi johtoasemaan melko pian aloituksen jälkeen, 28 minuutilla, kun Jaro teki oman maalin, tästä pari minuuttia eteenpäin ja taas maaliverkko heilui Jaron päädyssä. Tauolle mentiin kotijoukkueen 3–0 johdossa. Toisen puoliajan loppupuolella Jaro tasoitti peliä hieman, mutta kettupaidat vei ottelun nimiiinsä.

Heinäkuussa iloittelimme Sirkus Finlandian vierailulla Jyväskylässä. Pääsimme myös kurkistamaan kulisseihin, kuulimme mielenkiintoisia pieniä knoppeja. Näytös oli jännitystä, iloa ja naurua tulvillaan. Aloituksessa koettu taljajousella ampuminen sai jännityksen kohoamaan kattoon heti kättelyssä, lisäksi näimme hiukeita kieputuksia köysien varassa, taikuutta, trapetsilla kävelyä ja iloittelu päättyi kuuluisaan Surmanajoon. Ajajat saivat illan kovimmat aplodit. Ei huomannut, että ajajia olisi varjostanut aiemmin kiertueella sattunut onnettomuus, mutta varmasti ainakin sirkuksen henkilökunnalla se oli mielessä.

Elokuussa nautittiin risteilystä Päijänteellä M7S Rhealla, kuunnellen samalla Suvi Teräsniskan keikkaa. Keli ei ollut meidän puolella ja esiintyminen oli siirretty kannelta ravintolasaliin, jossa oli lämmin ja tiivis tunnelma. Näimme laivan lähdettyä myös MM-rallien avajaisjuhlallisuuksiin kuuluneen ilmavoimien Hornet-ylilennon, komeaa taituruutta.

Elokuun alussa tehtiin myös vähän talkootöitä MM-rallien aikaan Harjun erikoiskokeella liikenteenohjauksessa. Torstaina oli kaunis ilma ja ihmisiä sen mukaisesti liikkeellä, perjantaina yleisöä verotti rallin kärkinimien keskeytykset ja vesisade, mutta iloinen tunnelma oli silti. Ensi vuonna uudestaan ja toivottavasti saamme taas hieman isomman porukan mukaan.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot