Hyppää sisältöön
Etusivu / Synja / Synjan aikuisten tapaaminen Pori 26.-28.1.2024

Synnynnäisesti sydänvikaisten aikuisten tapaaminen järjestetään Porissa, Sokos Hotel Vaakunassa 26.-28.1.2024. Tapaamisen tarkoituksena on tarjota sydänaikuisille mahdollisuus tavata vertaisia sekä saada tietoa sydänvikaan liittyvistä aiheista. Tavoitteena on, että sydänvikainen saa irtioton arjestaan, virkistyy sekä saa mahdollisuuden vertaistukikontakteihin muiden samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien kanssa. Tapaamisen ohjelmassa on luento sosiaalietuuksiin liittyen. Lisäksi tapaamisella vietetään aikaa yhdessä rennossa ilmapiirissä ja aikaa on varattu keskusteluille. Ohjelmassa on myös Marttojen ohjaama kokkauskurssi, jossa teemana on sydänystävällinen ruoka. Porin keskustaan ja sen historiaan tutustutaan sunnuntaiaamuna opastetulla kävelykierroksella. Kierros toteutetaan rauhallisella kävelytahdilla, joten huonommallakin fyysisellä kunnolla pärjää, mutta matkaa kertyy kuitenkin noin 1,5km, joten sellainen kävelykunto osallistujalta tulee löytyä.

Kenelle?

Sydänaikuisten tapaaminen on tarkoitettu synnynnäisesti sydänvikaisille aikuisille 18-vuotiaasta alkaen (tapaamiselle tullessa oltava täysi-ikäinen). Tapaamiselle on lähtökohtaisesti 20 paikkaa ja se järjestetään, mikäli vähintään 8 osallistujaa ilmoittautuu. Tapaamisen vetäjänä toimii Synjan aikuisten yhteyshenkilö Konsta Martikainen. Tapaamisen osallistujien valinta tehdään sosiaalisin ja terveydellisin perustein, joten perustelethan oman tarpeesi ilmoittautumislomakkeella. Ensimmäistä kertaa tapaamiselle hakevat ovat valinnassa etusijalla.

Hinta

Tapaamisen omavastuuhinta on 75 euroa yhdistyksen jäseniltä ja 150 euroa jäsenistön ulkopuolisilta henkilöiltä. Hinta pitää sisällään majoituksen kahden hengen hotellihuoneessa, ohjelman mukaiset ruokailut sekä tapaamisen järjestetyn ohjelman. Matkakustannukset tapaamispaikalle jäävät osallistujien itse maksettaviksi. Ilmoittautuminen tapaamiselle on auki 2.1. asti.

Ilmoittautuminen

 

Ohjelma

Perjantai 26.1

16:00 – 18:00    Majoittuminen
18:00 – 19:00    Tutustuminen ja aloituskeskustelut (kokoustila)
19:30 – 21:00    Ruokailu Rossossa

Lauantai 27.1.

08:30 – 10:00    Aamupala
10:00 – 12:00    Yhteiset pelit ja rentoutus
12:00 – 13:00    Lounas
13:30 – 15:00    Luento: Sosiaalietuudet
15:00 – 15:30    Päiväkahvi
16:00 – 19:00    Sydänystävällinen ruoka, kokkauskurssi, Martat
20:00 – 22:00   Illanvietto ja iltapala saunalla

Sunnuntai 28.1.

08:30 – 09:30    Aamupala
10:00 – 11:00    Wanha Pori -kävelykierros, Visit Pori
11:30 – 12:00     Palautekeskustelu, huoneiden luovutus
12:00 –              Lounas
n. 13:00             Lähtöheipat ja turvallista kotimatkaa

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot