Kun toinen vanhemmista sairastuu vakavasti, se vaikuttaa koko perheeseen. Varsinkin lapsesta isän tai äidin sairaus voi tuntua pelottavalta. Aluksi vanhemman sairaus voi olla kriisi perheelle, mutta ajan kanssa tilanne helpottuu. Asiaa olisi hyvä käsitellä avoimesti lapsen ikätaso huomioiden. Kouluikäisellä lapsella psyykkiset ja sosiaaliset taidot kehittyvät vähitellen, ja lapselle muodostuu kyky ajatella asioita myös toisen näkökulmasta. Kaikki tunteet ja kysymykset ovat sallittuja, yhdessä voidaan itkeä ja nauraa, ja välillä voi suututtaakin. Perhe voi saada myös ulkopuolista apua, ja sitä kannattaa hyödyntää epäröimättä, jos sille vähänkin tuntuu olevan tarvetta.
Joskus saatetaan ajatella, että sairauden peittely olisi lapselle parempi tai että jos siitä ei kerrota ollenkaan, lapsi ei turhaan huolestu. Lapset ovat kuitenkin todella herkkiä huomaamaan muutoksia aikuisten käytöksessä, ja saattavat tehdä omia johtopäätöksiään tilanteesta. Tällöin syntyy helposti vääriä käsityksiä ja lapsi voi ahdistua tai syyttä itseään tilanteesta. Sen vuoksi avoimuus ja keskustelu ovat tärkeitä työkaluja. Lapselle tulee kertoa sairaudesta ja sen hoidosta. On hyvä korostaa sitä, että sairastumisesta huolimatta lapsesta pidetään huolta ja että vanhempi saa parasta mahdollista hoitoa.
Lasten kanssa käyty avoin keskustelu ei tarkoita, että aikuinen voisi purkaa lapseen omat pelkonsa ja huolensa. Lapsen on saatava olla lapsi, vaikka perheessä olisi murheita. Joskus lapsi saattaa pyrkiä auttamaan ottamalla vastuulleen liikaa vanhemmastaan tai sisaruksistaan huolehtimista, ja yrittää olla mahdollisimman hyvä, jotta ei aiheuttaisi vanhemmalleen lisää huolta. Se voi olla lapselle hyvin kuormittavaa. Kotiin tulisi saada turvallinen ilmapiiri, jossa arjen rutiinit jatkuvat normaalisti. Lapselle tulee kertoa, että aikuiset huolehtivat asioista, ja että sairaus tai vanhempien väsymys ei ole millään tavalla lapsen syytä.
Resilienssi – Voimaa kohdata vaikeudet
Elämän yllättävissä tilanteissa tarvitaan henkisiä voimavaroja. Resilienssi tarkoittaa ihmisen kykyä selviytyä ja palautua elämän vaikeista tilanteista ja asioista. Se on psyykkinen ominaisuus, joka on jokaisella yksilöllinen. Resilienssin on todettu pohjautuvan jonkin verran geeneihin, mutta myös ulkoisilla tekijöillä on vaikutusta siihen, miten hyvä resilienssi yksilölle kehittyy, ja sitä voi myös itse työstää paremmaksi. Vanhempi voi vaikuttaa lapsen resilienssiin omalla esimerkillään. Oma myönteinen asenne elämään auttaa kestämään paremmin huonotkin hetket. Vanhemman hyvä stressinsietokyky ja perheen positiivinen vuorovaikutus auttavat lasta kehittämään omaa resilienssiään.
Asian käsittely tärkeää
Sydämen sairaudesta tai rakenneviasta riippuen, sen vaikutukset normaaliin elämään vaihtelevat. Joissain tapauksissa diagnoosi saadaan vasta aikuisena, vaikka kyseessä ei olisi niin sanottu elintapasairaus. Näin tapahtui Sami Routasydämen kohdalla, kun hänellä todettiin sekä eteislepatus että eteisvärinä 34 vuotiaana. Hänen toimintakykynsä oli lähes normaali rytmihäiriöistä huolimatta, ja löydös tehtiin normaalin työterveystarkastuksen yhteydessä.
Lääkitys ja rytminsiirrot eivät olleet riittävä apu, joten Samille tehtiin ablaatio, jossa sydämen johtoratoja käsitellään tähystysleikkauksessa joko polttamalla tai jäädyttämällä. Toimenpiteellä pyritään katkaisemaan sähköimpulssin väärä reitti, jotta rytmi palautuisi normaaliksi. Hänen kohdallaan tarvittiin neljä ablaatio kertaa, jotta saatiin riittävä lopputulos.
Samin poika, Santeri, oli tapahtumien aikaan 6-vuotias. Sami kokee, että jokainen vanhempi tuntee oman lapsensa parhaiten, ja tietää miten asiaa tulisi lapsen kanssa käsitellä. Hän kuitenkin korostaa myös sitä, että asiaa ei pitäisi peitellä lapsen suojelemiseksi. Samista oli tärkeää, että Santeri pääsi käymään sairaalassa, jotta lapsi näkisi konkreettisesti, että isää hoidetaan. Vierailusta juteltiin etukäteen Santerin kanssa, jotta lapsi tiesi mitä odottaa, eikä säikähtäisi esimerkiksi tippaletkuja. Lapset ovat erilaisia ja reagoivat eritavoin tilanteisiin, mutta tärkeintä on, että perhe pystyy yhdessä käsittelemään asiaa. Siihen on satavilla tukea, jota kannattaa rohkeasti hyödyntää matalalla kynnyksellä.
Diakonia ammattikorkeakoulun sairaanhoitajaopiskelijat Janita Kiiskinen ja Pauliina Routasydän tekivät opinnäytetyön lapsen tukemisesta vanhemman sairastaessa sydänvikaisten ja sairaiden näkökulmasta. Jäsenlehdessä 04/2021 julkaistu artikkeli on osa heidän opinnäytetyötään.