Hyppää sisältöön
Etusivu / Synja / Yhteistapaaminen Peurungassa 28.-30.10.2022

Lähde mukaan sydännuorten ja sydänaikuisten yhteistapaamiselle lokakuun lopussa. Tämän vuoden tapaaminen järjestetään kylpylähotelli Peurungassa Laukaassa. Yhteistapaamiselle vietetään perinteisesti myös synjan pikkujoulut, mutta tällä kertaa ajankohtaan sopivampi teema on Halloween-naamiaiset. Ideoi, leikittele, hassuttele, räväytä. Laita luovuus peliin ja luo itsellesi uusi persoona naamiaisiin.

Yhteistapaaminen on tarkoitettu kaikille 13-vuotta täyttäneille synnynnäisesti sydänvikaisille. Tapaamisen tarkoituksena on mahdollistaa eri-ikäisten sydänvikaisten tapaaminen ja tutustuminen toisiinsa ja vertaistuen mahdollistaminen. Viikonlopputapaamisen vetäjinä toimivat synjan yhteyshenkilöt Niina ja Konsta.

Perjantai-ilta aloitetaan yhteisellä päivällisellä, toisiin tutustumisella ja illan päätteeksi kisaillaan keilaten. Lauantaina ohjelmassa on Hippu Pintilän luento sydänvikaisen itsehoidosta. Luennolla on tarkoitus keskustellen miettiä omaa hyvinvointia ja millä keinoin itse voi auttaa itseään voimaan paremmin. Yhteistapaamisen ohjelmassa on aina myös synjan vuosikokous. Kokouksen ajankohta on la 29.10. klo 17:30. Kokoukseen voi osallistua myös etänä Teamsin kautta. Kokouksessa käydään läpi synjan kuluvan vuoden toiminta, suunnitellaan vähän tulevaa ja valitaan henkilöt synjatyöryhmään. Työryhmäläisen kausi kestää kolme vuotta ja työryhmä kokoontuu pääasiassa etäyhteyksin noin neljä kertaa vuodessa. Jäsenten tärkein tehtävä on olla sydännuorten ja -aikuisten äänitorvena yhdistyksen suuntaan ja ideoida ja auttaa toimistoa synjalaisten  tapahtumien järjestämisessä. Mikäli tunnet sydämen paloa ja olet kiinnostunut tulemaan mukaan synjatyöryhmään, ole yhteydessä yhdistyskoordinaattori Kirsi Läderbergiin, kirsi.laderberg@sydanlapsetjaaikuiset.fi, p. 044 2727 707 tai synjatyöryhmän puheenjohtaja Aino Jokelaan, aino.jokela@sydanlapsetjaaikuiset.fi.

Yhteistapaamiselle voi ilmoittautua koko viikonloppuun tai vain kokoukseen ja iltapäiväohjelmaan. Koko viikonlopun omavastuuhinta on yhdistyksen jäseniltä 50 euroa ja ei-jäseniltä 100 euroa. Omavastuu sisältää koko viikonlopun ohjelman sekä ohjelman mukaiset ruokailut (pe päivällinen ja iltapala, la aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala, su aamupala ja lounas). Vain vuosikokoukseen ja iltaohjelmaan osallistuminen on maksutonta (ei sisällä mitään tarjoiluja). Matkakustannukset tapaamispaikalle osallistuja kustantaa itse. Peurunkaan pääsee kätevästi julkisilla kulkuneuvoillakin, kun Jyväskylän paikallisliikenne kulkee kylpylähotellin pihaan asti.

Tapaaminen alkaa pe 28.10. klo 16 alkaen majoittumisella ja päättyy su 30.10. lounaan jälkeen noin klo 13. Ilmoittautuminen on auki 3.10.2022 asti. Osallistujavalinnat tekee yhdistyksen kuntoutustyöryhmä. Rahoittajamme STEA vaatii meiltä perusteet tapaamisten osallistujien valinnalle (terveydellinen syy, sosiaalinen syy). Perustele ilmoittautuessasi, miksi juuri sinun pitäisi päästä osallistumaan tapaamiselle.

 

Ilmoittaudu mukaan tapaamiselle

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot