Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydänääniä / Elämän käännekohtia
Niina Wunsch Linkki (kuva: Teemu Toikka)
Julkaistu 26.9.2023

Kaksi vuotta sitten keväällä kirjoitin kirjeen Maajussille morsian -ohjelmaan maajussi-Kallelle, joka osoittautui molempien elämän käännekohdaksi. Lottovoitto, jota molemmat toivoimme suuresti, muttemme olisi missään tapauksessa osanneet aavistaa. Pikatreffeillä kirkkaiden kameravalojen häikiessä, rytmihäiriöiden saattelemana astelin sen astisen elämäni jännittävimpään tilanteeseen: tapaamaan Kallea ensimmäisen kerran. Sielunkumppanuus välillämme valkeni hyvin nopeasti ja tänä kesänä astelin – jälleen kerran rytmihäiriöiden saattelemana – tämän astisen elämäni jännittävimpään hetkeen: alttarille oman kullan rinnalla. Molemmissa jännittävissä ja tunteikkaissa tilanteissa sain mennä oman sydämeni mukaan.

Sydänsairaus on ollut luonnollinen osa arkeamme jo aivan alusta asti. Avoimuus ja arkailemattomat keskustelutaidot aiheesta kuin aiheesta ovat asia, jotka ovat kantaneet, syventäneet ja lujittaneet suhdettamme. Positiivinen asenne ja ratkaisukeskeiset ajattelumallit tekevät arjestamme iloisempaa, hauskempaa ja ylipäätään helpompaa. Elämässä on useita negatiivisia asioita, joihin ei valitettavasti voi vaikuttaa, mutta omaan ajattelumaailmaan ja asioihin suhtautumiseen voi.

Halu oppia lisää niin omasta itsestään kuin toisesta ja kaikesta ympärillä olevasta tuo eri näkökulmia ja sitä kautta ymmärrystä myös omaa puolisoa kohtaan. Minulta usein kysytään, miten kykenen olemaan niin innostunut ja utelias eri asioista. Maailma on täynnä vaikka mitä niin hienoa ja mielenkiintoista, ettei mitään järkeä! Niin paljon asioita, joista olemme kuulleet, mutta emme sen tarkemmin syventyneet. Asioita, joista emme tiedä ja vielä sellaisiakin asioita, joista emme edes tiedä, ettemme tiedä. Kehotan jokaista olemaan utelias ja rohkea tutkimaan elämää jokainen päivä. Se voi johdattaa vaikka minne!

Kysyin Kallelta, millaista on elää sydänsairaan kanssa. ”Ihanaa ja normaalia elämää, jossa molemmat huolehtivat toisistaan, muistutetaan välillä lääkkeistä ja tarpeen tullen hidastetaan tahtia. Yksi parhaimpia juttuja sydänsairaan kanssa elämisessä on se, että myös puoliso on päässyt mukaan kontrollikäynneille ja sydänporukkaan, ja sitä kautta päässyt oppimaan ja tutustumaan aivan uuteen maailmaan. On ollut mahtavaa päästä mukaan toimintaan ja nyt vielä vetäjäksi parisuhdetapaamiselle!”

Olemme todella innoissamme ja otettuja, että saamme toimia parisuhdetapaamisen vetäjinä! Viikonlopusta tulee varmasti ikimuistoinen, nauruntäyteinen ja monilla tavoin merkityksellinen kaikille osallistujille. Nähdään siis lokakuussa Saimaalla! ❤️

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Liity jäseneksi
Yhteystiedot