Hallituksen jäsenet
Hallituksen jäsenet
Kaudella 2026-2027 Sydänlapset ja -aikuiset ry:n hallitukseen kuuluu 9 jäsentä
Sarita Laari, hallituksen puheenjohtaja (2026-2029, Uusimaa)

Olen saanut tänä vuonna kunnian toimia Sydänlapset ja -aikuiset ry:n hallituksen puheenjohtajana. Yhdistyksen puheenjohtajuuden lisäksi olen myös Uudenmaan alueosaston aktiivi , yhdistyksen kouluttama vertaistukihenkilö ja kokemustoimija. Olen mukana Uuden Lastensairaalan perhe raadissa.
Ammatiltani olen lähihoitaja, työskentelen Helsingin kaupungilla ja asun Klaukkalassa perheeni kanssa. Perheeseeni kuuluvat mieheni sekä meidän sydäntyttömme Minka (HLHS/UVH). Minkan sydänsairaus diagnosoitiin kolmen päivän iässä. Liityin yhdistykseen hyvin pian saatuamme tyttäremme diagnoosin. Yhdistyksestä saamamme vertaistuki osoittautui suureksi avuksi ja henkiseksi voimavaran lähteeksi etenkin alkuvaiheessa. Sittemmin yhdistystoiminnasta on vertaistuen lisäksi tullut minulle antoisa ja rakas harrastus. Tämän lisäksi harrastuksiini kuuluvat äänikirjojen kuuntelu sekä vesiliikunta.
Yhdistys on tuonut elämääni ihania ihmisiä, joita ilman elämä olisi varmasti paljon köyhempää ja tylsempää. Muiden yhdistyksen jäsenten kanssa olemme vuosien varrella itkeneet monet itkut, mutta pääasiassa yhdessä on naurettu. Aika monta naurua olisikin ilman näitä ihmisiä jäänyt nauramatta. Näistä ihmisistä on tullut korvaamattomia, ystäviä, joita saan kutsua sydän perheeksi! Tahdon osaltani antaa vertaistukea niin nykyisille kuin uusillekin jäsenille ja auttaa huomaamaan, että sydänviasta voi seurata myös jotain hyvää.
Haluan Sydänlapset ja -aikuiset ry:n hallituksen puheenjohtajana olla mukana kehittämässä yhdistyksen toimintaa hallituksen ja jäsenten kanssa. Numerot ovat heikkouteni ja lisätäkseni omaa ymmärtämystä olen käynyt budjetti koulutuksen. Tämä varmasti auttaa myös toiminnan kehittämisen näkökulmasta.
Krista Mannermetsä (2026-2029, Turku)
Satu Manninen, varapuheenjohtaja (2026-2029, Keski-Suomi)
Olen Satu Manninen Jämsästä ja toimin hallituksen varapuheenjohtajana. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi kaksi poikaa, joista nuoremmalla sydänvikana on PA+VSD, joka on totaalikorjattu vuonna 2017 iässä ja viimeisin leikkaus oli 7/2023. Sydänviasta saatiin kuulla jo raskausaikana ja pian tästä liityimme jäseniksi.
Tällä hetkellä olen hallituksen lisäksi Keski-Suomen alueosaston yhteyshenkilö, koulutettu vertaistukija, lehden toimikunnassa sekä virallisena kokousedustajana Sydänliiton syys- ja kevätkokouksissa.
Harrastukseni ovat lavatanssit ja ompelu sekä yhdistystoiminta, olen lisäksi MLL:n Jämsän paikallisyhdistyksen varapuheenjohtaja. Monta hienoa kohtaamista on tullut yhdistystoiminnan myötä, monia ystäviä olen saanut myös elämääni ja mitä vielä onkaan tulossa, sitä ei tiedä.
Konsta Martikainen (2025-2028, Tampereen seutu)
Heta Nieminen, hallituksen asiantuntijajäsen (2024-2027, Tampereen seutu)
Olen Heta Nieminen, reilu viisikymppinen sydänaikuinen. Koulutukseltani olen lääkäri ja tein väitöskirjani sydänleikattujen lasten myöhäisennusteesta. Koko työurani olen tehnyt tutkimusta, vuodesta 2008 olen tutkinut kansallisen rokotusohjelman vaikuttavuutta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ja FVR- Suomen rokotetutkimus valtionyhtiössä.
Sydämeni on leikattu neljästi – kammioväliseinäreiät ja aortan koarktaatio korjattu lapsuudessa ja mitraaliläppästenoosi korjattu tekoläpällä 30 vuotta sitten. Perheeseen kuuluu mies, aikuinen tytär ja kaksi whippetiä. Yhdistyksessä olen ollut mukana vuodesta 1976 ja yhdistyksen kurssit ja tapahtumat ovat tulleet tutuiksi osallistujana, työntekijänä kuin luennoitsijanakin. Vastuualueina hallituksessa ovat edunvalvonta ja kuntoutus.
Joni Koponen (2025-2028, Päijät-Häme)
Olen Joni Koponen ja asun perheeni kanssa Lahden Villähteellä. Minulla ja kaikilla kolmella lapsellamme on Pitkä Qt, tyyppi 2.
Olen varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä. Olen toista kautta hallituksessa. Toivon, että saan olla omalla panoksellani huomaamassa hyvää ja luomassa hyviä kohtaamisia.
Timo Peura (2026-2029, Keski-Suomi)
Niina Wunsch Linkki (2024-2027, Tampereen seutu)

Olen Niina Wunsch Linkki Sastamalasta. Olen itse sydänaikuinen ja minulla on sydämen perinnöllinen rytmihäiriösairaus CPVT, johon lääkitys ja sydämen rytmihäiriötahdistin. Yhdistyksen hallituksen lisäksi toimin Sydännuorten ja -aikuisten eli Synjan työryhmän puheenjohtajana ja vertaistukihenkilönä.
Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri, pääaineenani musiikkikasvatus. Tällä hetkellä opiskelen ratkaisukeskeistä valmennusta ja päiväni kuluvat opiskelun lisäksi monipuolisen yrittäjyyden parissa kahden maatilakompleksin pyörittämisessä: viljelemme maata, hoidamme metsiä ja ylläpidämme hääjuhlatilaa. Lisäksi jaamme tätä kaikkea eli arkeamme maalla sosiaaliseen mediaan jokaisen iloksi.
Sydäntäni erityisen lähellä on luonto ja kaikki siihen liittyvä. Olen kotoisin pohjoisesta ja siellä tuleekin käytyä useasti – erityisesti Lapin pidemmät vaellukset ovat itselle tärkeä voimavara. Luonnon lisäksi koen yhdistystoiminnan ja muiden auttamisen elämässäni erityisen merkitykselliseksi ja innokkaana hyppään mukaan hallituksen riveihin!
Ella Väliheikki (2025-2028, Uusimaa)

Olen Ella Väliheikki, yksikammioisella sydämellä (DILV+TGA) varustettu sydänaikuinen Klaukkalasta. Olen valmistunut Helsingin yliopistosta venäjän kielen linjalta, mutta päätynyt osastonsihteeriksi psykiatrialle ja käännöstöitä teen tällä hetkellä vain sivutoimisesti.
Harrastuksista olen kuntosalin ja kieli-intoilun lisäksi löytänyt uudelleen lapsuuden intohimoni eli harmonikan soiton. Luen myös paljon ja näpertelen kasvien kanssa.
Olen lapsesta asti ollut mukana yhdistyksen toiminnassa ja hallituksen lisäksi toimin myös Synja-työryhmässä nuorison yhteyshenkilönä. Toivon, että voin omien kokemusteni avulla auttaa edistämään sydänvikaisten asioita sekä luoda ikimuistoisia kohtaamisia.